Vänrikki Tuovisen tarinat

Olemassaolo ei sisällä omaa tarkoitustaan, luulisin

En tiedä, mikä on elämän tarkoitus, enkä edes sitä, onko elämällä tarkoitusta ollenkaan. Vai onko koko kysymys tolkuton?

Kysymys elämän tarkoituksesta on uskonnollinen, ja myös kysymykseen annetut vastaukset ovat uskonnollisia. Jonkin vastauksen hyväksyäkseen olisi oltava uskossa. Olen uskonnollinen, mutta en ole uskossa, nykyään, tietääkseni.

Esimerkiksi varhaisnuoruuteni kristinusko ja vähän myöhempi marxismi-leninismi, lähinnä taistolaisuutena, olivat uskonnollisia maailmassa olemisen tapoja ja vakaumuksia. Ne tuntuivat aikoinaan aidoilta ja valmiilta. Toinen tarjosi jotain jumalajuttua ja toinen tarjoili vallankumousta – jotain tuonpuoleista tai transsendenttia kumpikin. Jossain tuolla lymyili Elämän Tarkoitus – ja se etsi ihmistä, tätä diminutiivia. Ennen elämälläni oli Tarkoitus!

Nyt en enää ymmärrä kyseisiä tarjouksia enkä tarkoituksia. Olen alkanut pitää noita oikeauskoisuuksiani oppeina muiden oppien joukossa – enkä enää totuuksina. En ole mukana oikeassa opissa, en ole uskossa. Olen hylännyt taannoiset paratiisini, tai ne ovat karkottaneet minut.

Ludwig Wittgenstein siirtyi elämän tarkoituksesta sen merkitykseen – ja tuonpuoleiseen: ”Maailman merkityksen täytyy olla maailman ulkopuolella”.

(Kysymys elämän merkityksestä käy tarkoitusta paremmin järkeeni ja tunteeseeni, noihin kyseenalaisiin instansseihini. Tämä kysymys on pienempi ja helpompi. Siihen kykenen niinkuttelemaan vastauksentapaisia. Mutta asiaan.)

Onko elämän tarkoitus murheen karkoitus, suvun jatkaminen, päteminen, huolenpito, tai löytyykö se oman arvohierarkiani huipulta, korkeimmasta arvostani? Olisiko minun määrä olla onnellinen? Ilkeäisikö tuommoisiin edes vastata?

Tavallisesti elän ikään kuin elämälläni olisi tarkoitus. Tässä kuplassa yleensä pärjään, näennäisessä, kuin opin ”totuudessa”, kuin kyynärsauvoilla könkkästen. Ja joskus saattaa vähän tai ihan tuntua siltä kuin tarkoitus jotenkin olisi puserossa. Mutta luottaisinko minä mutu-arveluuni? Höh.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän jallerajala kuva
Jari Rajala

Itte pohtinut että elämän tarkoitus on, so. elämä. Aivan kuten kiven tarkoitus on, olla kivi, veden vesi, yms. Jos joku löytää ns. syvempiä tarkoituksia, niin se hänelle suotakoon. Kunhan ei ammu sen takia toisia lajitovereitaan ;O

Ilmanen reissuhan tämä on käydä vilkasemassa universumia, josta siitä kukaan Telluksella ei tiedä pätkän vertaa mikä se on. Universuminkin tarkoitus on, se on vain olla, koska jos se toinen vaihtoehto, olemattomuus, jos se olisi toteutunut niin olisi huomattavasti hankalampi keskustella. mistään ;D

Vastaus= tarkootus on ELÄMÄ itse.

Käyttäjän kaukotuovinen kuva
Kauko Tuovinen

"...Ihmisen olemisen salaisuus ei ole siinä, että vain elää, vaan siinä mitä varten elää. Ilman lujaa käsitystä, mitä varten elää, ihminen ei suostu elämään ja ennemmin hävittää itsensä, kuin jää maan päälle..."

(Fjodor Dostojevski: Karamazovin veljekset)

Käyttäjän MikkoNiska kuva
Mikko Niska

Lukemaan oppimisen jälkeen olen käyttänyt 44 vuotta asian pohtimiseen.

Toistaiseksi valaisevinta materiaalia on löytynyt klassisesta zen-buddhalaisesta runoudesta. Kysymykset ja vastaukset kuitenkin loistavat poissaolollaan. Maailmanselitystä ei ole, vaikka markkinakojuissa näin väitetään.

Onnellisia ne, jotka myötämielin asettuvat osaksi koneistoja. Maailma on pystyyn nostettu myllynkivi, joka on koivuntuohella laakeroitu heinäseipääseen. Aksiaalinen holkkuma saa aikaan ne anomaliat, joita kuvittelemme järjestykseksi.

Toistan: onnellisia ne, jotka myötämielin asettuvat osaksi koneistoja.

Käyttäjän kaukotuovinen kuva
Kauko Tuovinen

1970-luvulla (marxismi-leninismin mukaisesti ymmärtämäni) vallankumous alkoi muuttua utopiasta ja fantasiasta jumalan kaltaiseksi: tavoittamattomaksi, käsittämättömäksi ja tuonpuoleiseksi.