Vänrikki Tuovisen tarinat

Onko tahdonvapauteni näennäistä?

  • Onko tahdonvapauteni näennäistä?

Olen jonkin verran invalidi, esimerkiksi uimisessa ja kuluttamisessa. Ihminen, joka olisi täysin validi – kelvollinen, pätevä – joka suhteessa, lienee mahdottomuus. Minä siis en ole ”mahdoton”.

En ole myöskään täysin syyntakeinen, täydessä ymmärryksessä. Kansalaisluottamusta kyllä nautin, mitä tässä vähän kummastelen.

Ihmistä voidaan pitää syyntakeisena (syyntakeellisena) ja tekoihinsa vastuussa olevana, jos hän on vapaa tekemään sitä mitä tekee, eli jos hänen tahtonsa on vapaa.

Jos näin on, niin kukaan ihminen ei ole täysin syyntakeinen. Kaikki ovat alentuneesti syyntakeisia (täyttä ymmärrystä vailla) tai peräti syyntakeettomia (ymmärrystä vailla), koska kenenkään ihmisen tahto ei ole vapaa eikä ainakaan täysin vapaa.

Syyntakeettomuus merkitsee kyvyttömyyttä ymmärtää syy-seuraussuhteita ja tekojen seurauksia. Siksi syyntakeettoman ei katsota olevan vastuussa teoistaan. Tämä on juridiikkaa. Se pitää minua syyntakeisena, jos en ole kovin pimahtanut tai poissa raiteiltani.

Moraalisesti ja esimerkiksi poliittisesti kysymys syyntakeisuudesta on mielenkiintoisempi ja vaikeampi, koska tahdonvapaus eli kausaalisuhteiden ja -ketjujen tajuaminen, ymmärtäminen ja tiedostaminen on kyseenalainen asia.

F. M. Dostojevski kuvaa meitä välittömiä toiminnan ihmisiä typeriksi ja rajoittuneiksi. ”Heidän rajoittuneisuudestaan seuraa, että he pitävät lähimpiä ja toissijaisia syitä perimmäisinä ja tällä tavalla muita nopeammin ja helpommin uskovat löytäneensä vankkumattoman perustan asialleen ja sitten rauhoittuvat”. Meille kelpaavat tekojemme syiksi näennäiset syyt ja pääsemme pitämään tahtoamme vapaana.

Mutta Dostojevski ei päästä minua näin vähällä: ”Missä ovat perimmäiset syyni, joihin nojaan, missä perusteet? Mistä minä otan ne? Minä harjoitan ajattelua, ja siksi jokainen perimmäinen syy raahaa minulle perässään toista vielä perimmäisempää ja niin edelleen loputtomiin. Juuri tällainen on kaiken tiedostamisen ja ajattelun olemus.”

Tekoni X johtuu seikasta A, seikka A seikasta B, B C:stä jne. Kun syiden ketju ulottuu niin sanottuun maailman tappiin saakka, tahdonvapaus ja voluntarismi taitavat häipyä olemattomiin tai ainakin näkymättömiin. Tekoni ovat kuin ovatkin determinoituja. Vai?

Palaan meihin välittömiin toiminnan ihmisiin. Me emme jaksa ajatella asioita maailman tappiin vaan haluamme rauhoittua katkaisemalla syyketjujen kelaamisen ja vatkaamisen hyvän sään aikana eli jättämällä ajattelun kesken. Meille riittää luuloteltu, näennäinen ja puolivillainen tahdonvapaus, Dostojevskin sanoin: ”Ihminenhän ei näytä todellisuudessa muuta tekevänkään kuin joka hetki todistelevan itselleen, että hän on ihminen eikä nappula!”

Elän ikään kuin tahtoni olisi vapaa – vähän samoin kuin moni elää ikään kuin jumala – tai ”maailman tappi” – olisi olemassa tai ikään kuin mitään ”tappia” ei olisi olemassakaan. Elämme, ikään kuin, niinku. Tähän perustuu moraalisuus.

Tavallisesti luulen, että tahtoni on riittävän vapaa, kun koen ajattelevani itse (autos) omilla aivoillani, autonomisesti eli itsemääräytyvästi, ja että minulla itselläni on riittävät kyvyt esimerkiksi ratkaista, mikä on oikein ja mikä väärin. Luulen olevani aikuinen, enkä ainoastaan täysi- tai yli-ikäinen.

Sitä vastoin heteronomisessa (”toislakisessa”) tilanteessani normit, ajatukset, vakaumukset ym. tulevat ja sisäistyvät joltakin toiselta (heteros) taholta, esimerkiksi auktoriteeteilta tai yleisistä sovinnaisuuksista. Kyseessä on tyypillisesti pikkulapsi, eikä tahdonvapaudesta tässä kovasti puhuta.

Olenko minä ”itse” eli autonominen vai heteronominen, ylisosiaalistunut ja epäautenttinen ”hetero”? Onko tahtoparkani vapaa? Olenko kansalais- ja itseluottamukseni arvoinen? Vai olenko typerä ja rajoittunut arvoinvalidi alamainen?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija