Vänrikki Tuovisen tarinat

Uskovaiset pilkkaavat jumalaa

  • Persoonia
    Persoonia

 

...”sinäkö loit mun, vai sinut ihmisen kaipuu”...

Aaro Hellaakoski

 

”Ihminen ei ole muuta kuin mitä hän tekee itsestään”, uskoo Jiipee Sartre. Ihminen on ihmisen tehtävä. Jumalakin on ihmisen tehtävä, väitän minä.

Mutta jälkimmäistä haastetta ei pitäisi ottaa vastaan. Jos ihmispolo kuitenkin erehtyy tuonkin tehtävän suorittamaan, tulos on tekijänsä näköinen ja oloinen: ihmiskasvoinen näköisjumala, tekojumala, tekele, kuvatus. ”Sellainen kuin on ihminen, on hänen jumalansa, ’hän luo jumalan omaksi kuvakseen’ (…)”, kirjoitti Søren Kierkegaard. Bulvaanikseen, kirjoittaa Tuovinen.

Elämänhallinta-hybris pullistuu jumalanhallinnaksi. Ideologiat valitusta kansasta veistävät jumalasta nationalisminsa kurkihirren.

Moni ihminen ei jumalahypoteesia tarvitse vaan tyytyy tekemään itsestään tarvitsemansa kuvatuksen.

Ihmispolo kyhää niin surkean jumalan, ettei siihen usko pirukaan. Ja sitten tulee Nietzsche ja julistaa mokoman kuvatuksen kuolleeksi. Olisipa Friedrich tuon lumejumalan kohdalla oikeassa…

Ihmisen artefaktijumala on usein naamio eli persoona, johon polo uskoo, on uskovinaan tai ei usko – uskonkappale, kipale. Naamaria sitten rakastetaan, pelätään, palvellaan, palvotaan, rukoillaan, jumaloidaan, kielletään… Huh.

”Ei ole mitään uskoa, mitä puhdistaa”, hönkäisee tähän Kierkegaard 26.1.1855. Uskovaislaumojen ja -parvien jumalahoenta on silkkaa jumalanpilkkaa, ja oikeat epäjumalat virnistelevät vieressä tyytyväisinä.

”Jumala” näkee. ”Jumala” tietää, rakastaa, armahtaa pelastaa, tahtoo, rankaisee, kostaa… ”Jumala” on kuin oikeistodemari parhaimmillaan, ja pahimmillaan. Huh.

Melkein tekisi mieli ajatella, kuvitella, uskotella ja jopa uskoakin, että (minun luomani) nimimerkki ”oikea jumala” sittenkin ikään kuin olisi jotenkin – vaikka vain piruuttaan – olemassa. Tuo tyyppi, taho tms. lymyilisi kuitenkin kaapissa, piilossa ja salassa kirkoilta yms. ynnä uskonnoilta. Olisi ”salainen jumala”, kuten ortodoksit taitavat joskus sanoa, jumala joka ei valistaisi ”kasvojaan” ihmispololle naamarin takaa. (Perkele, eihän tuollaista voisi edes kunnolla pilkata!)

Jumal’auta! Uskonpuhdistus olisi välttämätön – ja mahdoton. Miten olisi uskonpudistus? Entä uskostapuhdistus?

”Primus in orbe deos fecit timor.” Joopa joo. Mutta mistä minulle siunaantuisi pelottomuutta olla väsäämättä jumalaa ja uskallusta kieltäytyä luomasta ”Luojaa” – ”kilvoitella”?

Tähän asti olen onnistuneesti epäonnistunut syntisenä teistinä ja oikeauskoisena ateistina. Entä kun tästä vielä heikkenen ja huononen? Pärjäänkö sitten jumalille yhtä huonosti kuin nyt epäjumalille?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän tuominenanttijuhani kuva
Antti Tuominen

Uskonnot ovat jumalanpilkkaa.

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

"Jumalakin on ihmisen tehtävä, väitän minä."

Ei mitään lisättävää.

Tai on. Jumala on ihmiskunnan tehtävä. Yksi ihminen on hyttysenpaska valtameressä eikä mitään ilman kulttuuriperintöä, joka hänet loi.

Käyttäjän kaukotuovinen kuva
Kauko Tuovinen

Ns. uskovainen ”tunnustaa” ja jopa julistaa uskovansa jumalaan. Arvelen kuitenkin tuon polon uskovan ”oikeaan” oppiinsa ja sen kappaleisiin ja tarrautuvan omaan uskoonsa. Tämä takertuva ”rakkaus” tuo turvallisuuden tunnetta ja pönkittää polon minää, egoa, ja tukee illuusiota elämänhallinnasta. Kakkoseksihan tuossa ”jumala” jää, ihmiseltä ja ihmiskunnalta.

Ja uskonnossahan on aina kyse vallasta.